Aamuinen herätys Dallasissa oli miellyttävän vilpillinen. Hotellihuoneen tuuletus toimi niin hyvin, että luulin hetken oikeasti olevan viileää ja vähemmän aurinkoista.
Paskat, verhoa raottamalla paljastui kuinka kuuma Dallasin aamu oli jo yhdeksältä. Hotellin pikkuruinen aamiainen tuntui juuri sopivalta tavalta aloittaa aamu näin hiostavalla kelillä.
Muuten aamiaissetti oli hyvin perus: paahtoleipää, keitettyjä munia ja muroja. Sekä hauskimpana yksityiskohtana mahdollisuus tehdä Teksasin osavaltion muotoinen vohveli paikan vohveliraudalla. Pitihän sitä kokeilla, aamiaissiirapin kera.
Southfork Ranch
Masut ravittuina siirryimme hotellihuoneiden kautta Chevyymme ja navigaattoria kuunnellen kohti Parkerin kaupunkia. Allekirjoittanut sai kokea Chevy Malibun ajamisen ilot ja vaikka risteyksissä sompaileminen oman hauskuutensa tuottikin, selvisimme monikaistaisesta ajoretkestä ongelmitta.
23 mailia myöhemmin se oli edessämme, legendaarisesta Dallas-sarjasta tuttu Southforkin maatila.
Televisiosarjaa jo pienenä kovasti seuranneena tällä paikalla oli jonkinlainen merkitys itselle. Ainakin tavallaan. Siispä reissu ranchille oli jonkinlainen pyhiinvaellusmatka jos nyt hienoinen liioittelu sallitaan, ja sallitaanhan se.
Siinä se sitten oli, hevosineen, talleineen ja aitauksineen. Vihreää näkyi joka suuntaan ja liikenteen melu oli olematon. Olo olikin New Yorkin hektisyyteen ja äänenpaljouteen tottuneen lähes absurdi.
Itse alue oli miellyttävän kesäisä ja rauhallinen. Suorastaan tyyni ja mieltä rauhottava. Alueella oli eri hahmojen mukaan nimettyjä taloja ja paikkoja, sekä tietysti elukoita, käytännössä hevosia ja longhorn-karjaa.
Itse kartano oli komeasti sisutettu ja lähes huvittavan pömpöösi. Esimerkiksi yhden alakerran vessanpytyn vesisäiliön päällä oli loikoileva kerubihahmo.
JR-hahmoa esittävä pahviständi puolestaan pojotti viskilasien vieressä suu maireana. Pitihän siitä hölmö kuvakin otattaa. Kuten rakennuksen monista muistakin huoneista.
Yläkerta jäi kuitenkin näkemättä, sillä olimme onnistuneet tulemaan alueelle tavallaan täysin väärästä portista ja siten lipuitta. Henkilökunnan täti neuvoikin meitä ostamaan liput alueen lipputiskiltä. Niin, tietysti.
Sen sijaan haimme jäätelöt ja suuntasimme takaisin autollemme. Southfork oli nähty ja koettu, ja edulliseen hintaan vieläpä.
Mahdollisille vierailijoille tiedoksi; hintaa touhulle on noin 15 taalaa ja reissu käytännössä vaatii auton, kuten vissiin kaikki muukin Dallasissa.
JFK
Southforkin vehreiltä tiluksilta palasimme suoraan Dallasin keskustan tietämille. Ohjelmistossa oli Sk:n himoitsema The Sixth Floor -museo, jonka teemana oli edesmenneen presidentin John F. Kennedyn kuolema ja sitä ympäröivät tapahtumat.
Museo oli sijoitettu Teksasin koulukirjavarastona toimineeseen rakennukseen, josta sanotaan Lee Harvey Oswaldin täräyttäneen luodin jos toisenkin herra Kennedyn kehoon ja vähän muuallekin. Tätä traagista murhaa, siihen liittyviä tapahtumia ja salaliittoteorioita käytiin läpi ääninauhoin, videoin ja valokuvin, paikoin hyvinkin seikkaperäisesti.
Kuudentoista taalan hintalapulla varustetuksi museoksi tarjontaa oli mielestäni kuitenkin kovin vähän. Jos salaliitot, JFK itse henkilönä tai tuo kyseinen murhenäytelmä ei sinänsä kiinnosta, tuolla museolla on hyvin vähän tarjottavanaan.
Pihviä ja tyhjiä katuja
Kuten arvata saattaa, iltapäivästä nälkä pääsi yllättämään. Museon jälkeen puikahdimme ensimmäiseen kohdalle sattuneeseen ruokaravintolaan, joka kuitenkin osoittautui hienoiseksi pettymykseksi.
Tilasimme kaikki yksimielisesti kunnon pihvit, tai niin luulimme, ja siihen oheen vielä coleslaw-salaatin (mitä nyt Nysse otti kasviksia). Kyllähän sen mediumin pihvin nyt söi, kelvosti kun oli pippuroitu, mutta ei se mitään erikoista ollut. Nysse oli taas silminnähden pettynyt mokomaan. Liian läskistä ja tavanomaista hänelle.
Ei auttanut kuin todeta, että 15 taalan pihvikkä jäi hienoiseksi pettymykseksi kaikille. Nälän se ajoi pois ja hyvä edes niin.
Seuraavaksi oli tarkoituksea tutustua paikalliseen Näsinneulaan eli Renunion Toweriin. Ikäväksemme huomasimme, että torni oli väliaikaisesti suljettu ja visiitti siltä osin jäi väliin. Pettymys ei tuntunut suurelta, sillä Empire State Building Nykissä lieni kuitenkin selvästi isompi juttu.
Samalla päätimme myös pyörähtää nopeasti keskustassa ennen paluutamme hotelliin. Kadut tuntuivat autioilta ja vain harva oli liikkeellä jalan. Tunnelma oli hieman kuin postapokalyptisestä elokuvasta dystooppisessa tulevaisuudessa, jossa maailma pyörii hiljalleen eteenpäin, vaikka ihmisiä ei näy juuri missään. Autoja sentään kulki muutama.
Autoista muuten Dallasissa täytyy sanoa, että on huvittavaa miten paljon kaupungissa on parkkipaikkoja ja miten halpoja. Päivän parkkeeraus voi helposti maksaa 2-4 taalaa koko päivältä ja tilaa on paljon. Kävelijöitä näkee vähän ja jopa keskustassa voi olla viiden kaistan yksisuuntaisia. Kaupunki, joka on selvästi tehty autolla koettavaksi.
Stetsoneita ja bootseja
Matkalla autollemme törmäsimme hauskalta näyttävään cowboy-kauppaan. Sisälle, mars! Paikka olikin eksoottisuudessaan huikea: stetsoneita, bootseja, cowboy-lahjatavaraa ja kaikkea muuta teemaan sopivaa, kuten vöitä, vyönsolkia, koruja, ristejä, häränsarvikoristeita ja niin edelleen.
Jo pelkkä nahan kemikaalien tuoksu oli voimakas. Tiedättehän sen tuoksun, niin sanotun nahan hajun. Ja sitä saapas- ja hattuvalikoimaa oli julmetusti. Lahjatavaroissakin oli ehtaa Teksas-tyyliä. Aivan mahtava kauppa.
Jos stetsonille olisi jotain käyttöä, olisin sellaisen täältä ostanut.
Denny’s, allas & Old Monk
Saavuimme takaisin hotellille poikkeuksellisen aikaisin. Suuntana hotellin miellyttävä uima-allas ja omat juomat. Lone Star- ja Inversion IPA -oluet löysivät tiensä suihimme ja kehomme rentoutuivat altaassa ja sen täydellisen lämpöisessä vedessä.
Nälkä teki samalla tuloaan, joten suihkujen jälkeen kohteeksi aiemmalta päivältä tuttu Denny’s ja syömään. Annokseksi valkkasin possunkylkeä ja kananfilettä kattavan annoksen, muiden lähtiessä tuhtien burgereiden maailmaan. Alkupalankin otimme, juustoisan ja lihapitoisen taco-lastulautasen. Miten loistavaa ruokaa. Juomaksi root beeriä ja hintaa kokonaisuudelle taisi tulla vain jotain 15 taalaa tippeineen.
Kun kierimme ulos, suuntasimme eiliseltä tuttuun lähikauppaan hakemaan vään lisää olusta seuraavalle päivälle. Alaskalaista IPAa yksi sixpack ja toinen paikallista Mint IPAa. Makukokemuksia sitten myöhemmin. Niini ja paketi beef jerkyä ajomatkaa varten.
Ja sitten se pakollinen baariosio. Läheltä, miltei heti hotellin takaa löytyi Old Monk -baari, josta Sk olikin lukenut hyvää matkaoppaasta. Ja hyvähän se olikin: pelkkiä hanaoluita oli useita, pullo-oluita sitten vaatimattomat pari aukeaa (joista belgialaisia suurin osa) ja päälle aukeaman viinilistat sekä aukeaman viskilistat.
Ensin nappasin tilaukseen listan ulkopuolelta jonkinlaisen kausioluen. Stone-panimon 7.4.1-3 tupla-IPAn (6,5 taalaa / lasi), joka oli erinomainen, tuhdisti humaloitu, sitrusmainen ja raikas DIPA. Todella hyvä tuttavuus. Mallikelpoista kamaa.
Perään siirryin testaamaan paikallista ruisviskiä, joksi otin George Dickel Ryen (6,75 taalaa). Annoskoko oli ehkä tuplaten kotimainen, mutta itse viskikin oli varsin miellyttävä ja tuhti, tamminen ja tukeva maultaan. Kelpo kokemus.
Jos joku vielä tämän jälkeen väittää, ettei jenkeissä ymmärrettä oluiden päälle mitään, ei yksinkertaisesti tiedä mistä puhuu.
Tätä kirjoittaessani olemme kotiuneet baarista kotiin, mutta kellokin on jo yksi ja herätys puoli yhdeksältä. Ei saatana, pakko mennä maate. Kiitos, Dallas, ja näkemiin tai hyvästi. Oklahoma odottaa.